My Blomqvist

Sydänlapsille parempaa tukea suunterveyteen

ORALPEDHEART on satunnaistettu kontrolloitu interventiotutkimus, joka selvittää varhaisvaiheen neuvonnan vaikutusta sydänlasten suunterveyteen.

Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että etenkin vakavaa synnynnäistä sydänvikaa sairastavilla lapsilla on enemmän suun alueen ongelmia kuin terveillä lapsilla.

Lasten hammashoidon ja kardiologian yhteisprojekti selvittää HUSissa, vaikuttaako varhaisvaiheen toistuva neuvonta lapsen suunterveyteen, korjaavan hoidon tarpeeseen, kuten hampaan paikkaukseen, ja hammashoitopelkoon.

Tutkimuksessa selvitetään myös suunterveyden taustatekijöitä ja hyvän suunterveyden ylläpitämisen tarpeita.

Koko perhettä tuetaan

Eri erikoisalojen yhteistyönä toteutettavalla tutkimuksella voi olla merkittävä yhteiskunnallinen ja akateeminen vaikuttavuus.

Poikkitieteelliseen viiden henkilön tutkimusryhmään kuuluu muun muassa lastenhammashoidon tohtori, lasten kardiologi sekä suunterveystieteen tohtorikoulutettava. Tutkimusryhmä muodostui vuonna 2016.

Ryhmän jäsenet työskentelevät nyt kaikki ”saman katon alla” Uudessa lastensairaalassa. Kardiologi ja yksi lastenhammaslääkäreistä ovat tutustuneet jo opiskeluaikana.

He selvittävät sydänlasten suunterveyden tuen ja informaation vaikutusta: Eroavatko sydänlasten suunhoidon tottumukset terveiden lasten tottumuksista, ja onko sydänlapsilla muita lapsia enemmän hammashoitopelkoa? Lisäksi tutkitaan suunterveyteen liittyvää elämänlaatua sekä letkuruokinnan (PEG) vaikutusta oraalimotorisiin eli suun ja kasvojen lihastoiminnan häiriöihin.

– Tutkimuksissa etenkin vakavaa synnynnäistä sydänvikaa sairastavilla lapsilla on todettu enemmän suun alueen ongelmia kuin terveillä lapsilla. Heillä on terveeseen kontrolliryhmään verrattuna esimerkiksi enemmän kariesta, vaikka he olisivat saaneet ennaltaehkäisevänä hoitona lisäfluorausta. Siksi esimerkiksi neuvontaa ja tukea tulisi tarjota entistä varhaisemmassa vaiheessa eli ennen kuin lapsella esiintyy oireita, kuten hampaiden reikiintymistä, sanoo tutkimusta johtava My Blomqvist.

Suun bakteerit voivat olla sydänlapselle vaarallisia. Verenkiertoon joutuessaan ne joskus aiheuttavat endokardiitin eli sydänläppien ja sydämen sisäkalvon tulehduksen. Endokardiitti syntyy hampaiden toimenpiteiden yhteydessä, mutta riski on myös kotona hampaiden harjauksessa, jos lapsella on suussaan runsaasti verenkiertoon liikkuvia bakteereja.

Sydänlasten suunterveyttä on tutkittu aiemminkin, mutta eri näkökulmasta. Interventiotutkimukset ovat painottuneet tehostettuun karieksen ennaltaehkäisyyn vanhemmissa ikäryhmissä lapsilla, joiden kariesbakteerit ovat jo ehtineet kolonisoitua suuhun.

ORALPEDHEART-tutkimuksessa tuetaan ja informoidaan sydänlasten perheitä jo ennen hampaiden reikiintymisprosessin käynnistymistä. Käytämme tässä apuna toistuvaa motivoivaa haastattelumenetelmää. Jos menetelmä osoittautuu hyödylliseksi, voimme hyödyntää mallia myös muissa korkean kariesriskin ryhmissä.

My Blomqvist korostaa, että tutkimuksen tavoitteena on parantaa sydänlasten suunterveyttä mutta myös kehittää suosituksia suunterveyden hoitoon. Perheet hyötyisivät tuesta ja käytännön ohjeista.

ORALPEDHEART-tutkimukseen haetaan parhaillaan sydänlapsia.


Yhteystiedot
My Blomqvist
my.blomqvist@hus.fi
https://oralpedheart.webnode.fi