Silja Kosola

Nuoret eivät saa jäädä tutkimuksessakaan väliinputoajiksi

-- kuva_Mikael Ahlfors/Keksi (Silja_Kosola.jpg)

Pohjoismaiden ensimmäinen nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola tutkii nuorten siirtymävaihetta lastensairaalasta aikuisten hoitoyksiköihin. Lisäksi hän selvittää koululääkärin terveystarkastusten merkitystä ja koululääkärin suhdetta koulupoissaoloihin.

kuva: Mikael Ahlfors/Keksi

Silja Kosolan tutkimusryhmä tekee yhteistyötä monen eri alan tutkijoiden kanssa, mukana on niin useiden lääketieteen erikoisalojen kuin hoito- ja sosiaalitieteiden asiantuntijoita.

- Uskomme, että tutkimusyhteistyö rakentaa yhteistä ymmärrystä nuorten tarpeista terveydenhuollossa ja koituu siten nuorisoikäisten potilaiden parhaaksi, Silja Kosola kertoo.

Tutkimusryhmän pääasiallinen tutkimusaihe on hoidon siirtymävaihe eli transitio lastensairaalasta aikuisten hoitoyksiköihin. Kosola tutustui aiheeseen jo professori Pakarisen tutkimusryhmässä tekemässään väitöskirjassa.

- Lasten maksansiirtojen pitkäaikaisia hoitotuloksia tutkiessani havaitsin, ettei transitiovaihe ole kovin hyvin hoidettu missään, ja että olennaista tutkimustietoa aiheesta puuttuu.

Transitiovaiheen hyvä hoito on nyt yksi nuorisolääketieteen avainkysymyksiä ja se on laajentunut Silta-tutkimukseksi (Bridge over troubled water), jota tehdään kahden keskuksen yhteistyönä: Helsingissä se on Uusi Lastensairaala ja Lastentautien tutkimuskeskus, Melbournessa vastaavasti Royal Children’s Hospital ja Centre for Adolescent Health. Melbournessa tutkimusta johtaa professori Susan Sawyer.

Silta-tutkimuksen 253 suomalaista osallistujaa on nyt rekrytoitu, mutta Australiassa aineiston keräys on vielä kesken. Nuoria seurataan kolmen vuoden ajan ja vuosittain kerätään tietoja nuorilta itseltään, sairauskertomuksista ja lopussa myös hoidon kustannuksista. Tutkimusprotokolla julkaistaneen tänä vuonna.

Käytännönläheistä tutkimusta terveydenhuollon tueksi

Lisäksi tutkimusryhmä selvittää koululääkärin terveystarkastusten merkitystä ja koululääkärin roolia koulupoissaoloihin puuttumisessa.

Monissa lastentaudeissa tutkimustyö on parantanut hoitotuloksia huomattavasti. Kosolan tutkimusryhmä etsii vastauksia hyvin käytännönläheisiin kysymyksiin. Miten hoitotulokset säilyisivät myös potilaiden aikuistuessa? Kumpi vaikuttaa enemmän transitiovaiheen sujumiseen, sairauden vaikeusaste vai tunne omasta pystyvyydestä? Millaista tukea nuoret potilaat tarvitsevat pärjäämisensä tueksi?

- Pyrimme tuottamaan tutkittua tietoa terveydenhuoltojärjestelmän tueksi. Nuoret ovat olleet liian pitkään väliinputoajia: heidän autonomian tarpeensa on suurempi kuin pienten lasten, mutta toisaalta he eivät vielä pysty ottamaan täyttä vastuuta hoidostaan samaan tapaan kuin aikuiset.

Kosola ryhtyi kokoamaan tutkimusryhmäänsä palattuaan post doc -tutkimusjaksolta Melbournen Royal Children’s Hospitalista 2016. Asiaa vauhditti merkittävästi suurapuraha, jonka Lääketieteen säätiö myönsi Kosolalle tutkimusryhmän perustamista varten vuonna 2019.

Yhteystiedot:
Dosentti Silja Kosola
silja.kosola (a) helsinki.fi